perjantai 26. toukokuuta 2017

Bye Finland, hello USA!


Noniin! Amerikassa on asuttu nyt jo lähes kolme kuukautta. Aika lentää, saisi vähän hidastaa. Viihdyn täällä sen verran hyvin. Asun omakotitalossa pääfarmilla kolmen muun suomalaisen ja yhden uruguaylaisen kanssa.

Varsoja on syntynyt jo reilusti yli 100 ja syntymättä on enää parisen kymmentä. Aikaa lopuille on ulostautua about pari viikkoa, eilen pitkästä aikaa yksi tamma päätti synnyttää päivällä! Varsat on tällä hetkellä jaettu jo 8 eri laumaan + tietysti ne laumattomat.


Päivät koostuu pitkälti hevosten ruokinnasta, karsinoiden pehkutuksesta, tammojen vahtimisesta ja varsojen + emätammojen tsekkailuista ja tarhauksesta. Joka päivä on tosin erilainen, milloin autetaan eläinlääkäriä tiineystarkastuksissa, milloin kengittäjää vuolussa. Meitä on 6 hommissa pikkuvarsojen kanssa, mutta ihan hyvin ollaan tähän asti pärjätty.

Säät on hyvin pitkälti aivan mahtavia. Ekat pari viikkoa oli vähän viileämpää, mutta nyt ollaan parhaimpina päivinä oltu jopa 30 asteessa! Pieni tuulenvire kuitenkin auttaa asiaa ja tekee hommasta siedettävää.

Rakastan sitä, kun lämpimänä päivänä istahtaa lava-auton lavalle, ajetaan laitumelle ja heitellään kyydistä heinää matkalle. Siinä on jotain hauskaa. Tai kun talutat tammaa tarhaan, ympärillä häärää pikkuvarsa ja maisemat on vain niin bueno, ettei voi kun ihastella.


Ratsastamattakaan ei ole tarvinnut olla! Täällä on kaksi vanhaa pappaa joilla saa käydä köpöttelemässä, toisella menin ilman satulaa riimulla, toisella testasin sulut, avot, väistöt, kaikki tuli, kun pyysi. Kävelessä tyyppi oli oikein puskettava malli, mutta heti kun alkoi pyytää, ruuna ryhdistäytyi ja alkoi kyselemään jo raviin siirtoja. Olen päässyt myös ratsastamaan ihan kouluhevosella.


Jospa tässä jonain päivänä saisin aikaiseksi, voisin kirjoitella tarkemmin meidän päivästä. Mitä me tehdään, mitä yleensä päivään kuuluu ja sen semmosta. :)

Onko teillä toiveita/mistä haluaisitte tietää jotain? Vai pitäiskö tehdä ihan oma q&a postaus..?

3 kommenttia:

  1. Mitä teet vapaa-aikoina? Oletko käynyt farmin ulkopuolista aluetta tsekkailemassa?

    VastaaPoista