Kavalettitreeniä ja "flunssaa"

Pari viikkoa sitten, perjantaina, uskalsin lähteä melko kevyeltä liikutukselta estevalkkuun. Mietin jo jättäväni sen väliin, kun hevonen oli ollut kipeänä ja lomaillut lähes viikon. No lähdin kuitenkin ja päästiin laittamaan Onni ensimmäistä kertaa meidän koppiin! Me siis myytiin tuo hevosauto ja ostettiin vanha jenkkikoppi, joka on täynnä luukkua ja ikkunaa. Kaiken kukkuraksi se on vielä punainen! Lisäksi piti sitten ostaa vetoauto, joten perhe sai lisäystä Jeepistä.

Ei mitään tietoa oliko Onni ollut ennen kopissa, luultavasti ei, kun katseli hetken, että uskaltaako mennä sisälle (autoon kävellyt aina suoraa). Pari kertaa piti ruunaa suoristaa lastaussillalla ja koska koppi poikkeaa hieman normaalista, lastattiinkin eri tavalla. Minä houkuttelin laidan toisella puolella Onnia sisälle, äiti katsoi ettei astu laidalta ohi ja isapuoli piti narusta kiinni etuosassa. Kunhan Onni vaan sai etujalkansa koppiin sisälle, käveli se mutustamaan pöydälle jätetyt porkkanat. Takaisin tullessa oli jo helpompaa ja käveltiin sisään melkein suoraa.

Estevalmennus oli meille lähinnä kavalettivalmennus, sillä esteet oli tosi pieniä. No saatiinpahan tekniikkatreeniä.. Oma motivaatio oli kyllä karkuteillä, olisiko sitten johtunut esteiden korkeudesta tai siitä, että hevonen vaan juoksi alta. Ja sekin siksi, että sen piti antaa tulla esteelle reippaasti. Mutta silloin se lähtee esteen jälkeen. Pienet esteet ei myöskään jarruta Onnia yhtään, vaan suorastaan kannustaa sitä juoksemaan läpi, isommilla se joutuu itsekin vähän keskittymään. Loppua kohden vähän parani ja viimeinen rata oli ok. Ei missään nimessä kuitenkaan hyvä.

Sitten, viime torstaina Onni köhäsi taas muutaman kerran.. Ja perjantaina yski niin paljon, etten tehnyt juuri mitään, jouduin perumaan Laurankin tulon sunnuntailta. Virtaa ruunassa on kuin pienessä kylässä, se vetää tarhassa hullun runtua, mutta ratsastaa ei viitsi, kun yskä on niin tuskaisen kuulosta. Ihan kuivaa yskää, ei yhtään räkäinen, ei kuumetta, eikä edes todellakaan väsynyt hevonen. Kipaisen moikkaamaan eläinlääkäriä tänään ja kysyn, pitäisikö jotain tehdä. Edellinen yskä kesti parisen viikkoa, se pysyi pois pari viikkoa ja nyt lähti uudestaan? Tallikaverilla on nyt jalat turvoksissa (sillä oli myös samanmoinen yskä silloin kun Onnillakin), olisiko sitten jonkin sortin virus.. :p

Ihan ratsastamatta ei sentään tarvi olla, sillä Luksun omistaja viettää lomaa viikon ajan ja lupasin liikuttaa papparaista. Se on kyllä niin hauskan hidas (vaikkakin menikin reippaasti Luksuksi), kun Onni on semmonen hiihtäjä, ettei toistaiseksi kukaan ole pysynyt perässä. :D Se ihan hörisi kun hain sen tarhasta sunnuntaina, kai luuli saavansa ruokaa!
Suunnittelin jo joku päivä meneväni rauhakseen muutaman puomin kentällä ja toisena voisi vaikka vähän ravailla jossain metsän perällä, laukkaa en viitsi ottaa ainakaan ilman olympiaa. Vanha herra osaa vetää päänsä alas ja pukittaa varsinkin uusien ratsastajien alla.. :D

Kesällä laitsalle päästessä

Frankker 2008-2016

Tasan kaksi kuukautta sitten lähdin töihin haikein mielin. Yksi tallin hevosista oli kipeänä, eikä ihan kuka tahansa, vaan Frankker. Hevonen, joka oli ollut tallissa yhtä kauan kuin minäkin, kummatkin saavuimme tantereelle neljä vuotta sitten, vuonna 2012. Alkujaan en saanut juuri Frankun kanssa pelata, ori oli aika virkeä tapaus ja minä olin suht. kokematon 16v. tytöntyllerö. Ajan kanssa aloin pikku hiljaa tutustua oriin enemmän, enkä kyllä valehtele, kun sanon, ettei F ollut mun lemppari.

Pikku hiljaa F "kasvoi muhun" ja aloin ihan pitää orista. Sen jälkeen, kun ori tuli takaisin treeniin jalkavammansa parannuttua, siitä tuli itse asiassa yksi lemppareista. Varsinkin, kun sen kohdalla pyydettiin "extrahoitoa", milloin kylmätä, kääriä, rasvata, pestä... Ihan viikonloppuisinkin. Sitä hoiti kuin omaansa, vaikka hoitaahan niitä muitakin parhaansa mukaan. Siitä huolimatta hevosesta tuli jotenkin "tärkeämpi". Lähdin ravireissuillekin mukaan, vaikken ollut koskaan aiemmin niille raahautunut. Olihan tuo ihan hyväkin hevonen.

Ori viimeisessä lähdössä Turun kunkkareissa.

Kyseessä oli siis torstai, kun kaikki hevoset oli hoidettu, lähdin klinikalle. Heti sinne päästyäni saatoin arvata mistä orin löytää. Kävelin sen karsinalle ja siitä huomasi heti, ettei kaikki ole hyvin. Sain luvan katsella orin hoitotoimenpiteitä ja tunnin verran olin siinä vieressä ottaen kuvia mistä pyydettiin ja pidin F:n riimusta. Mun piti lähteä ruokkimaan hevoset töihin, joten päästin irti riimusta ja taputin orin kaulaa. Päässä käväisi nopeasti ajatus, että tämä oli viimeinen taputus minkä oriille annoin.

Illalla töiden jälkeen kapusin sänkyyn ja juuri, kun olin laittamassa puhelinta pois kädestäni, puhelimeni värähti viestin merkiksi. Omistajalta tuli viesti: Frankker oli poissa. Laskin puhelimen tyynyn viereen samalla kun kyynel vierähti poskelle. Seuraavana päivänä oli outoa lähteä töihin, yksi "omista" ei enää ollut tulossa takaisin. Kasasin viikonlopun aikana orin tavaroita yhteen omistajia auttaakseni, tyhjäsin sen karsinan puruista ja otin nimikyltin talteen. Ehkä se siinä vähän helpotti, ettei ovessa ollut enää mitään orista muistuttavaa. Siitä huolimatta karsinan ohi kävellessä aina katsoo sitä tyhjyyttä, mikä siellä ammottaa.

Parhaillaan ori taisteli viimeiseen senttiin asti.

 Myös omistajat kirjoittivat asiasta hevosurheiluun, johon pääset klikkaamalla tästä.

Lepää rauhassa Frankker.. <3

Uusi ulkoasu!

Sainpas vihdoin väsättyä hyvin nopean bannerin blogille ja löysin jopa aikaa ulkoasun säätämiseen. Pari pikkujuttua vielä tehtävänä, mutta muuten tämä saa nyt pysyä syksyn ajan! Katsellaan, josko pääsisin pian rustailemaan kuulumisiakin. :)

Mitä pidätte, hot or not?

Hullulla on halvat huvit

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, on koulu tuonut mukanaan jos jonkinlaista toimintaa. Olenkin ravannut illan milloin saunomassa, milloin pelaamassa ja milloin syömässä. Täytyy muuten mainita, että biljardin pelaaminen oli yllättävän hauskaa! Sitten muutama päivä takaperin, saapui torstai. Tein jotain, mikä kuuluu mun semmoselle "Before I die" -listalle. Hyppäsin benjihypyn.

Kun kerroin viikko sitten äidille, että aion hypätä, sain vastaukseksi: "Hullu! En tuu kattomaan!" Eikä muuten tullutkaan. En saanut hyppyyn heti lippuja, sillä ne oli jo loppuunmyyty. Jäin kuitenkin odottelemaan ja yksi jätkistä lupasi myydä mulle lipun, jos niitä tulisi lisää. Vajaan 1,5h jälkeen tuo henkilö tuli etsimään mua jonosta ja sainkin ensimmäisen lipun 20 lisälipusta. Kiitos siis sinä kuka olitkaan!

Minut haettiin jonosta, mulle puettiin valjaat. Hyppääjät edellä hupenivat nopeaan tahtiin ja pian olinkin jo kävelemässä koriin. Nilkat kiinnitettiin kahdesti, keskivartalon valjaisiin riitti yksi piuha. Sitten nostettiin ylös. En ole pahasti korkeapaikankammoinen, mutten mielelläni keiku reunoilla ja katsele hulluna alas. Nyt minua raahattiin 60m korkeuteen ja sain matkalla nopeat hyppyohjeet: "Astu siihen reunalle, ota näistä sivupalkeista kiinni ja nojaa eteenpäin". Kun astuin reunalle, köyden lukot humpahtivat korista, yllätyin kuinka paljon köysi painoi. "Ootko valmis?" kysyttiin kun olin reunalla seisomassa. Totesin etten ole, mutta mennään vaan. :D

Sitten päästin irti ja nojasin eteen. Sitä tunnetta ei riitä sanat kuvailemaan. Hetkeksi kaikki äänet ympäriltä hiljenee, et kuule mitään. Näet vain maisemien vilisevän silmissä, tuntuu kuin lentäisi. Sen hetken ajaksi tuntuu kuin koko maailma pysähtyisi ja sitä vain liitelisi ilmassa. Hetken putoat vapaalla kohti kovaa sementtiä, kunnes tunnet kuinka köysi alkaa jo jarruttaa Siinä vaiheessa et enää tiedä miten päin olet ja mihin pyörit. Ja sitten taas kuulet, musiikki pauhaa, laskudut kohti maata pää alaspäin ja pian ystävällinen henkilökunta irrottaa köyden valjaista ja saat kävellä hymy korvissa ottamaan valjaat pois.

En kuuna päivänä vaihtaisi tuota kokemusta mihinkään! Ihan huippua! Voi olla, että löydän itseni jonosta taas ensi vuonna.. ;) 35€:lla yksi elämän siisteimmistä kokemuksista, virallinen todistus siitä ja kaksi haalarimerkkiä. Suosittelen lämpimästi, jos ei saa sydäriä korkeista paikoista!

Mihin tää aika menee..?

Ah, vihdoin ylimääräistä aikaa! Elämä on muuttunut hetkessä laiskalinnasta kiireiseksi. Koulun aloituksen myötä itse luentojen lisäksi on jos jonkinlaista tapahtumaa; on saunailtaa, bileitä, pelejä.. Vaikka mitä! Tehtäviä täytyy tietysti tehdä kotona ja niihin saakin uppoamaan aikaa. Saa nähdä miten käy, kun kaikki kurssit alkaa.

Koulun lisäksi aloitin nyrkkeilyn. Jo pari vuotta sitten käytiin lukion liikuntatunnilla nyrkkeilemässä muutaman kerran. Tykkäsin hommasta tosi paljon, se oli kovaa kuntoilua, mutta hurjan hauskaa! En kuitenkaan saanut aikaiseksi aloittaa lajia ennen tätä syksyä. Nyt käyn tunneilla kaksi kertaa viikossa, ainakin vielä innostusta piisaa. Jos saisin valita, vetäisin 1,5h pelkkää tekniikkareeniä eli itse nyrkkelyä ja jättäisin kuntopiirit pois. Mutta kuntoleimaanhan sinne lähdettiin. :D

Miljoonahevonen Tuurissa

Sitten jossain kaiken tämän keskellä täytyisi olla aikaa ratsastaa hevonen 4 kertaa viikossa! Meillä on onneksi vuokraaja, joka käy kerran viikossa ja kaksi vapaata herralle sallin (=mun nyrkkeilypäivät). Myöskin kenttää on alettu tehdä, mikä tulee helpottamaan arkea tosi paljon!

Kaksi ja puoli blogintonta viikkoa on hurahtanut ohi huomaamatta. Enkä ole kyllä uhrannut blogille ajatustakaan, vaan olen keskittynyt kouluun ja harrastuksiin.

Parissa viikossa ei ole Onnin kanssa tapahtunut kummoisia. Lupailemani tuntipostauskin jäi kirjoittamatta kuvien puutteessa. Ollaan maastoiltu ja treenattu kokoamista lähes joka kerralla pienissä erissä. Sunnuntaina taidan duunailla sitä taas oikein kunnolla. Tällä hetkellä on hieman köhänen/räkänen, joten olen ottanut rennosti kävellen viimeisen viikon. Jospa se pikkuhiljaa alkaisi normalisoitumaan.

Talliimme on saapunut uusi asukki, Kassu. Kassu on 19v. herrasmies, jolla on myöskin jalkavaivaa ja elää samalla periaatteella kuin Onni = kovalla kävellään. Kassu on Onnia matalampi, mutta raskastekoisempi ja siksi hyvin ison näköinen sekin. Turpakin on kaksi kertaa Onnin hentoa turpaa isompi. :D Pojat tulee vierekkäin hyvin toimeen ja siksi ovatkin naapureita sekä sisällä että pihalla.

Kassun lisäksi Luksu on palannut valtakuntaan ja meidän poppoo onkin kasassa! Yksi koppi ammottaa tyhjyyttään, siihenkin joku otetaan jos löytyy halukasta.

Auringonlaskussa laitumella

.. <3

Jaksoin ottaa pari viikkoa sitten kameralaukun harteille, kun ratsastin Onnin ilman satulaa lenkin jälkeen takaisin laitumelle. Kaavailin jo varsinaisella lenkillä kaunista auringonlaskua ja laitumelle saavuttua usvakin oli kauniisti laskeutunut pellolle. Taivas muistutti väreiltään hattaraa ja kuvistakin paistaa läpi vaaleanpunainen.

Hevoset ovat nyt taas kotona, tuotiin ne huonojen säiden perässä sisälle yöksi, mutta sen jälkeen ne onkin viettänyt aikaansa tarhassa. Laitumelle ei enää pitkäksi aikaa kerkeä, sillä meille saapuu uusi asukki. Ensi viikolla meille muuttaa vanhempi pv-ruuna, joka sekin vissiin vähän vaivanen. Täällä on tosin kaikki muutkin vaivasia. Tänne vaan, sekaan sopii vallan mainiosti! Ei olla siis ostettu uutta hevosta, vaan kyseessä on vuokralle muuttava yksilö. Saadaan Onnin kanssa pitkästä aikaa maastoseuraa, koko kesä ollaan menty yksinään.

Voisin kirjoitella joku päivä koulunkäynnistä postausta sillä pikku hiljaa tässä alkaa pääsemään asioista kiinni, samoin kuin yksi postaus on tulossa sunnuntain ratsastustunnista. Ensi sunnuntaina suuntaan katsomaan Tuuriin Miljoona hevosta eli sieltäkin tulossa varmaan oma postaus! Yritän saada jonkun ystävän kuvaamaan tässä heti ensi viikolla kenttäilyä, jotta saataisiin vähän kuvitusta tuntipostaukseen. Jos oikein ryhdistäydyn, osallistun torstaina järjestettäviin rataesteharkkoihin ja 4.9. olisi ihan kisatkin tarjolla! Nyt kuitenkin takaisin laidunkuvien pariin.

2 vuotta sitten..

.. kotiin tuotiin suuren suuri Onni. <3 Mitään siitä ei tiedetty, nimi, ikä ja suku. Riimussakin luki "Ruuna POL / rautias, läsi / 6 tai 7v" ja riimussa lukenut ikäkin todettiin vääräksi.

Ensimmäinen ilta kotona.

Onnista on tullut "koko perheen suosikki". Sen on oppinut tuntemaan myös koko kylä, kun "se on se iso hevonen". Mihin tahansa mennäänkin, Onnin koosta mainitaan tai ainakin kysytään: "Mikä sen säkä on?". Yksissäkin kisoissa sain aikaan hörähdyksiä, kun hyppäsin satulaan tikkailta. :D

Parempaa harrastekaveria en olisi voinut löytää, toivotaan, että terveys kestää mahdollisimman pitkälle.

Nokian ryhmänäyttely 6.8.16

Meidän - tai äidin - oma kasvatti I'mLeani's Achachak eli Hugo oli lauantaina ensimmäisissä virallisissa näyttelyissään. Näyttelyt olivat Nokialla, tuomarina meillä oli Harry Tast. Kahdestakin eri suusta olin kuullut hänen olevan tiukka tuomari, joten en ehkä osannut odottaa paljoa.

Meiltä ilmoitettiin myös Luna, mutta se hommasi itselleen haavan tassuunsa ja ontui jalkaa, eikä "EVA:n" hakeminen tuntunut kovin hyvältä. :D Harmi sinänsä, sillä Luna on vähän eri tyyppinen kuin paikalla olleet muut nartut ja olisi säkällä voinut vaikka pärjätä. Bullmastiffeja oli ilmoitettu vain 6 ja Lunan jäädessä pois Hugolla oli 4 vastusta päihitettävänä. Kaiken lisäksi kaikki 4 olivat narttuja eli varsinaisesti Hugon ja sertin välissä ei seissyt yhtäkään koiraa.

Ennen kehää Hugoa ei kiinnostanut perusnamit yhtään. Käytiinkin äkkiä näyttelypaikalla hakemassa jotain haisevaa herkkua ja kehään mennessä jätkä tsemppasi hienosti ja esiintyi edukseen. Näyttelyt on enemmän Hugon kuin Lunan juttu, Hugo osaa pitää kehässäkin vähän hauskaa siinä missä Luna väsyneesti raahaa itseään ympäri kehää. Lunan kanssa ajatus olisikin vain metsästää viimeinen serti ja lopettaa siihen.

"Anna heti tänne se nami!"

Juostiin ensin kehä ympäri, jonka jälkeen seisotin tuomarin pöydän eteen. En asetellut Hugoa yhtään, se osaa aika hyvin itse etsiä luonnollisen asennon. Hugo saakin seistä vapaasti, sillä se on luonnostaan hyvin ryhdikäs tyyppi. Hugo antoi nätisti katsoa hampaat ja kohtasi tuomarin muutenkin hyvin rauhallisesti. Seisotuksen jälkeen juoksin vielä kulmaan ja ympäri. Sitten kuulin kun tuomari sanoi kehätoimitsijalle erinomainen ja sa ja niin edelleen. Kerta heitolla Hugosta tuli paras uros sertin kera! Mahtavaa!

Juoksuun lähdettiin ainakin hyvällä draivilla :D

Katselin vähän sivusilmällä narttujen arvostelua, yhtäkään sa:n saanutta ei tänään heistä löytynyt ja me saatiin Hugon kanssa "koko potti kotiin"! Meidät huudettiin vielä kehään hakemaan ROP ja juoksemaan kunniakierros! Ryhmäkehissä ei tullut menestystä, mutta on kyllä jotenkin siistiä aina edustaa koko rotua!

Tästäkö se sitten lähtee? Nyt kun luukut on auki niin mennään sitten ryminällä! ;) No ei vais, katsellaan jos tänä vuonna löytyisi vielä joku toinen näyttely ja sitten varmaan odotellaan seuraavaa vuotta. Tästä vielä jätkän hieno arvostelu:

"15kk, erinomainen tyyppi. Tasapainoiset jäntevät linjat rungossa. Komea ryhti. Päässä oikeat mittasuhteet. Reilu alapurenta. Väljät sieraimet. Hyvä raajarakenne. Erinom. tiiviit käpälät. Joustavat täysin säännölliset liikkeet. Hieno temperamentti."

ERI 1 SA PU1 SERT ROP

Kuninkuusravit -kuvapostaus

Turus oli pari muutaki !

Huimariina

Tuli-Karkelolla oli ihan huiput varusteet! :D

Pörnä-tyttö

Noriko & muut kuningatarehdokkaat ryhmittäytymässä auton taakse

Saaga S

Saaga S:n rinnalta Akaasia puristi niukkaan voittoon.

"Hei tuttuja !"

"Moooorjes!" -Hullumies

Vitter

Köppinen

Elias Intomieli

Hui

Orit 1609m. Johtava Marat, rinnalla Vitter.

Edellisessäkin postauksessa nähty, Vitterin ilme mailin jälkeen.

Frankker

Ilmapallo karkasi. Näitä muuten täytyy kehua, oli aika käteviä kun näkyi kauas ja heti tiesi missä on mitä! :)

F ja satapäinen yleisö.

Heh, mistä tän roolin saa? :D