torstai 28. toukokuuta 2015

Vahannan koulukisat

Sunnuntaina päästiin toisiin koulukisoihin Onnin kanssa. Päivä oli alusta asti ideaa vastaan, sillä kun hevonen oli autossa, auto ei lähtenyt käyntiin! Kaasutin sitten "naapuriin" hakemaan auton omistajalta kaapelit, että saatiin annettua omasta hevosautoon virtaa. Onneksi Onni on tosi järkevä matkustamaan, eikä tässäkään tullut mitään ongelmia. Saatiin auto lopulta käyntiin ja päästiin matkaan. Olin äidin kanssa kahdestaan liikenteessä, ja äitiä epäilytti muutenkin lähteä ajamaan noin isolla autolla, joten köröteltiin rauhassa paikan päälle. "Naiset lähti vähän ajelulle.. he he.."


Tarkoitus oli saapua Vahantaan yhdeksältä mutta päästiin sinne vasta puoli kymmenen.. Otettiin hevonen pois autosta ja äiti kävi maksamassa ilmoittautumisen sillä välin kun minä taluttelin Onnia Vahannan pihassa. Onni otti jutun ihan rennosti kuten aina. Varustettiin heti hevonen pihalla, sää oli aika tuulinen mutta aurinko kuitenkin paistoi. Huomattiin sitten, että kuljetuksessa vasemman takajalan kenkä on mennyt vinoon, mutta pysyi kuitenkin jalassa, eikä hevonen tuntunut verkassa mitenkään epänormaalilta.

Tällä kertaa verkkasin Onnin kanssa yksin maneesissa, kisat olivat siis ulkokentällä samoin kuin yhteinen verryttely. Tein verryttelyn eri tavalla kuin viimeksi, tein tällä kertaa paljon ronskimmin ottein ja se tuntui toimivan. Onni kuunteli hyvin ja teki siirtymiset tosi terävästi. Sitä ei selvästi voi ratsastaa hissuttelemalla, jos sen haluaa tekevän yhteistyötä. Askeleen pidennykset lähti mukavalla työnnöllä kuitenkaan lössähtämättä. Lopulta meidät käskettiin maneesista odottamaan vuoroa ulkokentälle. Siinä vaiheessa perhoset alkoivat taas lennellä vatsanpohjassa.


Kun meidät kuulutettiin seuraavaksi ratsastajaksi, jännitys katosi ja aloin keskittyä Onnin herättelyyn. Pillin vihellys kuului, tein epämääräisen ympyrän ja käänsin keskihalkaisijalle.
Puristin koko radan ehkä pikkusen liikaa polvilla, joka söi eteenpäinpyrkimystä, mutta askeleen pidennyksissä Onni oli muutenkin haluton. Se ei halunnut lähteä työntämään takaa pidempään askeleeseen ja tässä syytän osakseen sitä takakenkää, ehkä se painoi jonkun verran (Verkassa askeleen pidennykset olivat kuitenkin hyviä..).
Kolmikaariset ei koskaan kotona onnistu hyvin, en saa tehtyä yhtä suuria kaaria eikä paketti jotenkaan vaan pysy kasassa, mutta nyt kisoissa se oli melkeinpä radan paras osa! Saatiin numeroksi 7 ja kommenttina oli "Kiva ravi" :) Ehdottomasti huonoimmat osat (5,5) olivat juurikin nuo askeleenpidennykset, mutta myös pysähdykset, joissa takaosa vääntyi jotenkin vasemmalle.


Suunnanmuutokset laukassa menivät omasta mielestä aika kivasti, keskityin vaan siihen, että saan laukan säilymään hyvänä loppuun asti ja rauhallisesti, usein on tapana lähteä kaasuttamaan. Ensimmäisen laukkalävistäjän jälkeen tuli heti seuraavasta kirjaimesta laukannosto, joten sen oli oltava hyvin hallittu. Lävistäjät laukassa sujuivat kummassakin suunnassa nätisti ja niistä saatiinkin 7. Laukkaohjelma oli muutenkin ihan jees, vähän ylitaivutin Onnin kaulaa toisella ympyrällä ja ehkä sillä samalla kokosin pikkusen liikaa.

Kädet hoi älkää jättäkö..!
Keskityin niin paljon hevosen ratsastamiseen ja pitämään sen keskittymisen työnteossa, että unohdin ihan täysin pitää oman istuntani siellä päinkään.. :D Selkä kyttyrällä ratsastin koko radan ja kädet heilui ties missä. Jos se kolmas kerta sitten toden sanoo ja sekä minä että hevonen ollaan kunnolla touhussa mukana ! Syksyä odotellessa..


Radan jälkeen ei voinut olla kun tyytyväinen. Ensimmäiset kisat oli niin hyppelemistä, että puhdas suoritus tuntui tosi kivalta! Lisää treeniä vaan, eihän sitä muulla paremmaksi pääse. Suorituksen jälkeen kävelin pienen hetken ja sitten lastattiin Onni taas autoon. Ratsastin ensimmäisessä verkkaryhmässä, joten ehdittiin viedä hevonen kotiin ennen luokan loppua. Kotona otettiin ensimmäisenä hevoselta takakenkä pois jalasta, johon isäpuoli löi tiistaina uuden kengän. Laitoin hevosen kylmäykseen, kävin vaihtamassa vaatteet ja ajoin takaisin Vahantaan. Ajattelin vaan hakea arvostelun, mutta "jouduin" maalaisvaatteineni sinne siisteihin kisavaatteisiin pukeutuneiden ratsastajien sekaan hakemaan ruusuketta ja laukkaamaan kunniakierrosta. :D Ainahan se sijoitus mieltä lämmittää.
Kotona Onni joutui vielä poseeraamaan rusettinsa kanssa, mikä ei olisi herraa kiinnostanut kauhean paljon. Kuvien alta löytyy vielä video koulurataan! :)

"Hei et oo tosissas.."
"Ai mää voitin tän..? No ehkä mä sitte voin vähä hymyillä.."

Jos video ei näy klikkaa tästä!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kehityskaari part 3

Noniin, enää tämä ja päästään taas "normaaliin" rytmiin ja kirjoittelemaan arjesta!
Viimeiset pari kk jäi jäljelle, joten jatketaan maaliskuusta. Päästiin käymään ensimmäisissä koulukisoissa, joista ei kovin hyvällä menestyksellä selvitty.. Ensi viikon sunnuntaina muuten on seuraavat! ;)
Karva alkaa kiiltää, maha on aika sopivassa kunnossa ja lihaksia alkaa löytyä. Peppukin on ollut ihan normaali eikä sitä kummalista karvattomuutta ole ilmennyt enää uudestaan. On se vaan hienoa, miten näin perustyöskentelyllä voi saada hevoselle noinkin paljon lihasta. Ei tässä mitään ihmeellistä olla tehty kuitenkaan. :D


Kotona alkuverkoissa...

...vs kisoissa radalla. :D
Onni on saanut massan lisäksi myös liikkeeseen uutta sävyä! Kehuja ollaan saatu viimeaikoina kivasta yhteispelistä ja liikkeistä, siitä kuinka ne on muuttunut viimeisien kuukausien aikana. :) Kotona alkaa itsenäinen meno muutenkin luistaa mukavasti, luottamusta ja yhteiseen hiileen puhaltamista alkaa pikku hiljaa löytyä.




Onnin ruokinta näyttää tänä päivänä seuraavalta: heinää n. 15kg päivässä (saa oikeastaan syödä niin paljon kun haluaa), aamulla 1l kokokauraa ja puoli litraa Boosteria, talvisin sekaan laitetaan myös porkkanoita. Illalla 3l rouhittuja kauroja, 1l Greenlinea, pari desiä kivennäistä ja desi pellavaa, muutaman kerran viikossa lurautan sekaan BE-vitamiinia, raskaina päivinä myös elektrolyyttejä. Lenkkien jälkeen herra juo aina ämpärillisen melassivettä. :)
Tänä päivänä näytetään tältä:



<3
Kyllä sitä saa todeta, että jotain on tehty oikein! Äiti on lähinnä hoitanut ruokahommat kuntoon ja minä olen ollut oppilaan roolissa niissä asioissa, pikku hiljaa alkaa sitäkin paremmin ymmärtää. :D
Tänä päivänä Onni on oikein iloinen, seurallinen ja pirteä "pikku"poika.

Käytiin tänään klinikalla hampaiden raspauksessa ja saatiin avustajalta, eläinlääkäriltä ja jonkun toisen hevosen omistajalta kuulla Onnin korkeudesta! Siihen täytyy tottua, kun kaikki sitä aina ihastelee kauhistelee..!
Heti kun saan videot torstain estetunnilta, kirjoittelen siitä postauksen. Nyt täytyy lähteä suuntaamaan talliin ja lähteä iltalenkille.

Tässä vielä muutaman kuvan kooste kehityksestä. Klikkaamalla pitäisi saada isommaksi.



tiistai 5. toukokuuta 2015

Kehityskaari part2

Jatketaan siitä mihin edellisessä jäätiin! Päästiin vasta parin viikon päähän, joten siitä jatketaan.
Ollut meillä seuraavissa kuvissa 4 viikkoa ja risat, kuten alemmasta kuvasta huomaa, se ihmeellinen ihottuma (jos sitä voi siksi kutsua) pepusta on häipynyt ja se mitä ei niin huomaa, häntä alkaa tuuhentua. Alettiin saada kiinni rytmistä esteitä 1x viikko. Onni alkoi pikkuhiljaa piristyä. :)


8.9.-14
13.9.
16.9.
Pitkän aikaa mentiin samalla ruokinnalla tosin pikkuhiljaa tavaraa lisäillen. Alettiin päästä "normaaleihin" määriin mm. kivennäisten ja pellavan kanssa.
Ratsastaessa alkoi löytyä yhteinen sävel. Maastossa Onni testasi (ja joskus oikeasti pelkäsikin sitä mitä karkuun kääntyi) välillä heittämällä ympäri ja kun siitä ei päästänyt lähtemään, se jäi paikalleen hyppimään. Alussa ympäri kääntyminen olikin melkein joka toisen kerran juttu, mutta yleensä karjaisu ja pyyntö eteenpäin riitti saamaan herran kuriin. Välillä jouduttiin peruuttamaan pelottavien asioiden ohi, mulla ei ole tapana antaa hevoselle periksi.. :D

20.9. Kolmas koulutunti


Kaiken kaikkiaan sitä jo parin-kolmen kuukauden päästä näki hevosessa muutosta. Lihasta oli saatu, eikä se niin pahasti ollut laihakaan. Eihän se vielä ollut lähellä sitä mihin tavoite oli, mutta suunta oli oikea. Onni alkoi muutenkin olla elämäniloisempi ja pirteämpi, siitä tuli myös paljon seurallisempi. :) Marraskuussa otettiin kuvia pellolla, juurikin kehityksen näkemisen takia.
Kun Onni alkoi vahvistua ja voimistua, alkoi esteillä tulla turhan paljon vauhtia (myös lumen tulo aiheutti hyppytaukoa, joka kasaannutti hyppyintoa).
Ostettiin myös micklem suitset, joilla hevonen tuntui varsinkin ensimmäisillä kerroilla tasaisemmalta suustaan ja päästään ylipäänsä.

Tämä juurikin sellaiselta päivältä, kun omat voimat loppui ja hevonen vaan meni.. :D


Sitten on pitkä tauko ilman kunnon ratsastuskuvia ja muitakin kuvia löytyi niukasti, mutta pari löysin kuukausilta joulukuu-helmikuu. Vaihdoin talvella maastoon montéohjat, joilla sain tarvittaessa paremmin kiinni. Hevosessa alkoi olla jo sen verran voimaa, että kunnolla laukatessa halusin olla varma siitä, että saan sen vauhdin himmattuakin. :D
Lopputalvella päästiin tekemään töitä hankeen! Ehdittiin ratsastamaan siellä 5 viikkoa ennen kuin lumi suli ja pelloista tuli taas niin epätasaisia, ettei hommassa ollut enää järkeä. Saatiin hyvä voima treeni ennen kevään tuloa. :)


Jätän vielä kolmanteen postaukseen viimeiset pari kuukautta, sillä ne ovat olleet taas kuvarikkaampia kuin joulun jälkeiset kuut.
Kyllä näissä alkaa jo nähdä hepan muutosta, kun vaan saisi kuviin kaapattua senkin kuinka se on piristynyt. :)